Ohjaaja

Katariina Krabbe (folkloristi, FM) on kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 20 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on vetänyt itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä. Hän myös luennoi säännöllisesti itkuvirsistä ja luonnonuskonnoista sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa.

Katariina Krabbe on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja vetänyt lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja. Hän on myös viestintäyrittäjä, toimittaja ja sisällöntuottaja.