Mikä on tärkeää kun hälinä väistyy? Mistä pidän kiinni? Minkä annan virrata?
Naistenretriitillä on aikaa myös pysähtyä.
Vuoden 2026 naisten retriitissä tarkoituksenamme on kuulostella ja tunnustella pysähtymistä, olennaisen äärelle laskeutumista. Tämä tulee olemaan oiva tilaisuus ottaa taukoa kaikesta sälästä, pienistä ja isoista vastuista, somesta ja muille saatavilla olemisesta. Keskitymme sen sijaan hetkeen: liikumme, hengittelemme, nautimme luonnosta, aikaa on myös vain olla. Aiemmista retriiteistämme tuttuun tapaan myös tanssimme, istumme piirissä ja haemme yhteyttä itseemme sekä ympäröivään maailmaan. Retriitti sisältää myös voimauttavaa ritualistista työskentelyä luonnossa, rentoutumista rummutuksen tahtiin ja saunomista.
Naistenretriitin ohjelma
Retriitin ohjaajina toimivat psykiatrinen sairaanhoitaja, yhteisöfasilitaattori ja tietoisen tanssin ohjaaja Inka Hell ja folkloristi, itkijä, seremonialisti ja noita Katariina Krabbe. He ovat järjestäneet yhdessä lukuisia retriittejä – aivan ensimmäinen niistä järjestettiin Porlammilla syksyllä 2015.
Yrttityöpaja, jossa tutustutaan esivanhempien rohtoyrtteihin, pyhiin ja suojeleviin kasveihin ja kasvien henkiseen käyttöön.
Itkuvirsityöpaja, jossa keskitytään oman suvun elämänkohtaloihin ja tarinoihin
Yhteisellä kekriaterialla nautimme kurpitsakeittoa – halutessasi voit tuoda myös nyyttärituomisia yhteisesti jaettavaksi
Loppurummutus
Sunnuntai-iltapäivän aluksi tutustumme yrttien perinteiseen rohtokäyttöön sekä kekrin ja henkien ajan magiaan yrttien avulla Kristiina Teissin ja Anna Peltola-Vuoren opastuksella. Perehdymme myös kasvien henkiseen käyttöön esimerkiksi suitsukkeina, yrttihaudukkeina ja tuoksuina ja teemme oman yrttiteesekoituksen.
Sen jälkeen keskitymme muistelemaan edesmenneitä sukulaisia ja oman suvun vaiheita, ja Katariina Krabbe johdattaa meidät itkuvirsiperinteen pariin.
Jokaisen suvusta löytyy traagisia elämänkohtaloita ja traumaattisia tapahtumia. Voi olla, että niistä ei ole puhuttu, mutta ne ovat silti vaikuttaneet ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja ilmapiiriin. Voi olla, että olet kuullutkin näitä tarinoita tai palasia niistä, tai niihin on voitu vain vihjata. Voi myös olla, että tiedät jotain esimerkiksi isovanhempasi elämästä, mutta et välttämättä tarinaa sen taustalla.
Tiesimme edeltävien sukupolvien traumoista tai emme, todennäköisesti kannamme niitä mukanamme taakkasiirtyminä – ja siirrämme ne eteenpäin seuraaville sukupolville. Ainoastaan asioiden käsittely ja kohtaaminen katkaisee kierteen, mutta se voi olla vaikeaa, jos asianosaiset ovat jo siirtyneet tuonpuoleiseen.
Voimme kuitenkin ottaa avuksi äänellä itkun, eli itkuvirren voiman. Ei haittaa, vaikka et tietäisi taustalla olevien tarinoiden yksityiskohtia tai koko tarinaa, itkuvirren avulla voi kuitenkin tavoittaa ja ilmaista ne tunteet, mitä edeltävät sukupolvet ovat kokeneet. Yllättävän usein olemme myös itse kohdanneet samankaltaisia asioita omassa elämässämme.
Itkuvirren on aiemmin uskottu olevan suora linja edesmenneiden kanssa kommunikointiin, ja tämä yhteys toimii tänäkin päivänä. Sanoittamalla aiempien sukupolvien tunteet ja tarinat ja antamalla niiden tulla kuulluiksi, pystymme vapautumaan itsekin näiden asioiden tuomasta painolastista.
Iltapäivän aikana sukellamme karjalaisen itkuvirsiperinteen ja edeltävien sukupolvien maailmaan: tutustumme karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen ja sen keinoihin sekä pääsemme itse kokemaan itkun puhdistavan ja vapauttavan voiman. Samalla saamme kokea yhteisöllisyyttä tullessamme kuulluiksi, nähdyiksi ja tuetuiksi, ja huomaamme, miten muiden itkut koskettavat. Loppujen lopuksi me kaikki jaamme ihan samat inhimilliset tunteet.
Et tarvitse mitään ennakkotietoja tai -taitoja, eikä esimerkiksi laulutaitoa tarvita. Halu ilmaista tunteita ja käsitellä omaan sukuun liittyviä teemoja yhteisöllisessä ja luottamuksellisessa ilmapiirissä riittää.
Itkuvirsien lisäksi käytämme työpajan aikana muun muassa piirityöskentelyn keinoja. Jaamme lopuksi aterian myös esivanhempien kanssa, ja päätämme työpajan voimauttavaan rummutukseen.
Ota mukaan työpajaan
itkuliina (esimerkiksi valkoinen kangasnenäliina), jos sinulla on
valokuvia edesmenneistä sukulaisista ja/tai jokin heille kuulunut tai heitä symboloiva esine
oma vesipullo
halutessasi jotain syötävää nyyttärihengessä yhteisesti jaettavaksi, kurpitsakeitto kuuluu työpajan hintaan
halutessasi rumpu tai helistin loppurummutusta varten
Ohjaajat
Anna Peltola-Vuori, yrttihoitaja ja -kouluttaja, villiyrttiohjaaja, työnohjaaja (STOry) ja defusing-ohjaaja, toinen Millefolii Herban perustajista
Anna on lempeä ihmisten kohtaaja, jonka intohimona on opastaa ihmisiä villiyrttien ja muiden kasvien käytössä oman hyvinvointinsa tukemiseksi. Hän latautuu metsässä kulkemalla, uimalla joka kelissä ja tietysti seurustelemalla kasvien kanssa!
Kristiina Teiss, yrttihoitaja, toinen Millefolii Herban perustajista.
Kristiina on opetuksen ja ohjauksen ammattilainen. Kristiinan polku on kulkenut kasvien parantavien ominaisuuksien opettelussa inkeriläisen mummon hoivista Viron yrttitietämyksen kautta suomalaisen luonnon keskelle. Häntä innostaa kasvien käytössä tieteellisen ja intuitiivisen yhdistäminen, kasvien hoitavat ja maagiset ominaisuudet sekä perinnetietämyksen yhdistäminen alan moderniin kehitykseen.
Katariina Krabbe, folkloristi (FM)
Katariina on Tunnesukelluksen perustaja ja kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 25 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä, myös tilauksesta. Hän antaa lisäksi itkuohjausta myös yksilövastaanotoilla sekä loitsii ja itkettää morsiamia juurevissa polttarityöpajoissa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, leirejä, työpajoja, piirejä ja rituaaleja. Hän toimii myös opettajana Suomen Noitaopistossa sekä on toinen Luontohenki-akatemian perustajista.
Ilmoittautuminen ja hinta
Työpajan hinta on 75 euroa, ja siihen sisältyy kurpitsakeitto ja yrttitee. Varaa paikkasi pian – työpajaan mahtuu maksimissaan kymmenen osllistujaa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot sähköpostitse osoitteella millefoliih (at) gmail.com
Pyhäinpäivän itkutyöpaja herätti ilahduttavan paljon kiinnostusta – se varattiin nopeasti loppuun eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Siksi päätin järjestää toisen vastaavan työpajan isänpäivänä eli sunnuntaina 12.11. kello 14–18 samassa paikassa. Katso muut tiedot Pyhäinpäivän tapahtumasta!
Varaa paikkasi nopeasti, jos tämä työpaja kiinnostaa! Enää kolme paikkaa jäljellä! Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi
Lähes jokaisen suvusta löytyy traagisia elämänkohtaloita ja traumaattisia tapahtumia, ihmisten välisiä jännitteitä ja usein myös peiteltyjä ja hävettyjä asioita, ”luurankoja kaapissa”. Voi olla, että olet kuullut näitä tarinoita tai palasia niistä, tai niihin on voitu vain vihjata. Voi olla myös, että tiedät lopputuloksen – millaista oli esimerkiksi isovanhempasi loppuelämä – mutta et välttämättä koko tarinaa sen taustalla.
Tiesimme edeltävien sukupolvien taakoista tai emme, todennäköisesti kannamme niitä mukanamme taakkasiirtyminä – ja siirrämme ne eteenpäin seuraaville sukupolville. Ainoastaan traumojen käsittely ja kohtaaminen katkaisee kierteen, mutta se voi olla vaikeaa, jos asianosaiset ovat jo siirtyneet tuonpuoleiseen.
Tässä voimme ottaa avuksi äänellä itkun, eli itkuvirren voiman. Ei haittaa, vaikka et tietäisi taustalla olevien tarinoiden yksityiskohtia tai koko tarinaa, itkuvirren avulla voi kuitenkin tavoittaa ja ilmaista ne tunteet, mitä edeltävät sukupolvet ovat kokeneet. Yllättävän usein olemme myös itse kohdanneet samankaltaisia asioita omassa elämässämme.
Itkuvirren on aiemmin uskottu olevan suora linja edesmenneiden kanssa kommunikointiin, ja tämä yhteys toimii tänäkin päivänä. Sanoittamalla aiempien sukupolvien tunteet ja tarinat ja antamalla niiden tulla kuulluiksi, pystymme vapautumaan itsekin näiden asioiden tuomasta painolastista.
Illan aikana sukellamme karjalaisen itkuvirsiperinteen ja edeltävien sukupolvien maailmaan: tutustumme karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen ja sen keinoihin sekä pääsemme itse kokemaan itkun puhdistavan ja vapauttavan voiman. Samalla saamme kokea yhteisöllisyyttä tullessamme kuulluksi, nähdyksi ja tuetuksi, ja huomaamme, miten muiden itkut koskettavat. Loppujen lopuksi me kaikki jaamme ihan samat inhimilliset tunteet.
Et tarvitse mitään ennakkotietoja tai -taitoja, eikä esimerkiksi laulutaitoa tarvita. Halu ilmaista tunteita ja käsitellä omaan sukuun liittyviä teemoja yhteisöllisessä ja luottamuksellisessa ilmapiirissä riittää.
Itkuvirsien lisäksi käytämme työpajan aikana muun muassa piirityöskentelyn keinoja. Päätämme työpajan voimauttavaan rummutukseen ja jaamme vielä lopuksi aterian nyyttärihengessä – myös esivanhempien kanssa. Pieni noitapuoti tarjoaa lisäksi teetä ja pientä purtavaa työpajan aikana.
Ota mukaan itkuvirsityöpajaan:
itkuliina (esimerkiksi valkoisen kangasnenäliina), jos sinulla on
valokuvia edesmenneistä sukulaisista ja/tai jonkin heille kuuluneen esineen
jotain syötävää yhteisesti jaettavaksi
rumpu tai helistin, jos sinulla on
Ohjaaja
Katariina Krabbe (folkloristi, FM) on Tunnesukelluksen perustaja ja kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 25 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä, myös tilauksesta. Hän antaa lisäksi itkuohjausta myös yksilövastaanotoilla sekä loitsii ja itkettää morsiamia juurevissa polttarityöpajoissa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, leirejä, työpajoja, piirejä ja rituaaleja. Hän toimii myös opettajana Suomen Noitaopistossa.
Ilmoittaudu itkuvirsityöpajaan mahdollisimman pian
Pyhäinpäivän itkutyöpajaan mahtuu maksimissaan kahdeksan osallistujaa. Varaa paikkasi ilmoittautumalla työpajaan sähköpostitse osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi
Työpajan hinta on 55 euroa (sis. alv 24 %), ja saat siitä laskun ilmoittauduttuasi.
Kuinka asutat kehoasi, mieltäsi ja sydäntäsi? Miten ja mistä käsin johdat itseäsi? Tiedätkö minkälaisia tarinoita kannat mukanasi? Kutsumme sinut naisten retriittiin viettämään neljä merkityksellistä päivää kesällä 2023: vetäytymään arjesta, hengittämään, rentoutumaan, nauttimaan, tuntemaan, oivaltamaan ja jakamaan.
Naisten retriitti Lapinjärvellä 29.6.–2.7.2023
Naisten retriitti kesällä 2023
Tervetuloa tunnustelemaan yhteyttä itseesi, yhdessä! Retriitin teemoina ovat itsetuntemus, läsnäolo ja suhde omaan kehoon, ajatuksiin, tunteisiin, sekä ympäröivään luontoon. Opimme pysähtymistä ja kohtaamista piirissä, pohdimme arvojamme ja uskomuksiamme, sukellamme perheen ja suvun konstellaatioihin. Tanssimme, villiinnymme ja hiljennymme. Lopuksi matkaamme myyttiseen metsään, esiäitien maille!
Rauhallisessa maalaismiljöössä voit maadoittua paljasjalkakävelyillä ja käydä pulahtamassa naku-uinnilla joenmutkan suojassa.
Koollekutsujina Inka Hell ja Anniina Rusila-Platt sekä työpajojen ohjaajina Veera Hintsala, Tiina Heikka ja Katariina Krabbe. Early bird hinta 350€ (majoitus 2hlö huoneissa).
Lisäkyselyt Inkalle. inka.hell at gmail.com, puh. 0405921125
Naisten retriitin ohjaajat
Inka Hell
Koolle kutsuja ja innostaja, empaattinen fasilitaattori, kolmen pojan äiti, joka opiskelee psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Inkalla on 10 vuoden kokemus tietoisen liikkeen ohjaamisesta ja piirityöskentelystä, erityisesti naisille.
Annina Rusila-Plat
Turvallisen tilan kannattelija, piiri-fasilitoija, hieronta- ja shiatsuterapeutti. Anninan kutusumuksena on tukea keho- ja tunnetietoisuutta, ystävällisyyden ja hyväksynnän näkökulmasta.
Tiina Heikka
Olen organisaatioshamaani ja kuntamentori. Autan ihmisiä löytämään oman polkunsa ja organisaatioita toimimaan ketterämmin ja ihmislähtöisemmin. Olen entinen kunnanjohtaja ja koulutukseltani hallintotieteiden maisteri. Olen myös draamaohjaaja ja minulla on realiteettiterapian sertifikaatti. Mun tavoite on auttaa ihmisiä olemaan läsnä, tunnistamaan omat vahvuutensa ja olemaan ymmärtävämmässä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.
Mun työpajassa työstämme pohtien, keskustellen ja helppojen harjoitusten avulla omia arvojamme ja uskomuksiamme sekä sitä, miten ne vaikuttavat meidän motivaatioomme, tunteisiimme, ajatteluumme ja käyttäytymiseemme. Kysymme kysymyksiä, joiden avulla löydämme vastauksia itsemme johtamisen tueksi. Jokainen meistä on johtaja, vaikka ei johtamista työkseen tekisikään. Meillä on johdettavanamme kaikista tärkein, haastavin ja mielenkiintoisin kokonaisuus: itsemme.
Veera Hintsala
Veera on työskennellyt mm. koneenhoitajana, kääntäjänä ja konstellaatio-ohjaajana. Hän on opiskellut luovaa kirjoittamista, psykosynteesiä, konstellaatiota ja on aloittanut juuri Ihminen Tavattavissa -terapeuttiopinnot. Veeralla on kokemusasiantuntijuutta mm. masennuksesta, toksisista ihmissuhteista ja siitä kuinka laaja-alaisesti ne vaikuttavat elämään. Konstellaatio on ollut yksi merkittävä menetelmä toipumisen polulla, ja Veera on ohjannut työpajoja vuoden 2019 alusta. Konstellaatiossa tutkitaan omassa elämässä vaikuttavia, suvulta perittyjä, usein tiedostamattomia tunteita, uskomuksia ja dynamiikkoja. Työskentely on kehollista, intuitiivista ja voimakasta, kun suvun kohtalot ja ihmissuhteet tulevat konkreettisesti näkyväksi ryhmätyöskentelyn aikana. Veera kokee saaneensa työskentelystä syvempää ymmärrystä ja myötätuntoa, sekä laajemman näkökulman elämänsä ja sukunsa asioihin. Työpajojen ohjaaminen taas on vaikuttavaa, koska siinä pääsee näkemään ihmiselämän koko kirjon, sekä kivun ja menetykset että rakkauden ja hyvän tahdon.
Katariina Krabbe
Olen folkloristi ja luovan tunneilmaisun ohjaaja. Olen ohjannut karjalaisesta itkuvirsiperinteestä ammentavia työpajoja vuodesta 2015, ja loitsin ja itketän morsiamia juurevissa polttarityöpajoissa. Samanistisella polulla olen kulkenut noin kymmenen vuotta, mikä on syventänyt yhteyttäni luontoon ja omaan sisäiseen maailmaani. Viime kesänä osallistuin HelenaNuutisen Myyttinen metsä -menetelmäkurssille, mikä puolestaan inspiroi yhdistämään näitä asioita omalla maanläheisellä tavallani.
Luennoin luonnonuskonnoista säännöllisesti, ja olen kirjoittanut
luontoyhteydestä, kansanperinteestä ja luonnonuskonnoista esimerkiksi omaan
Magiaa ja maadoittumista -blogiini, Luonnonpakanan verkkolehteen, Seitaan sekä
syväekologiseen kulttuurilehti Elonkehään. Toimin myös Lehto – Suomen
luonnonuskontojen yhdistys ry:n puheenjohtajana ja opettajana Suomen
noitaopistossa. Olen myös viestintäyrittäjä, päätoimittaja, toimittaja, sisällöntuottaja
ja tekstitaitovalmentaja.
Työpajani ovat turvallisia tiloja, joissa voi heittäytyä tunteisiin ja löytää omaa luovaa ilmaisuaan. Mitään ennakkotaitoja tai -tietoja ei tarvita, ainoastaan rohkeutta siirtää hetkeksi rationaalinen mieli syrjään ja astua metsään kuin toiseen todellisuuteen: avautua näkemään elävä luonto – ja oma sisäinen luonto – uusin silmin, ja kokemaan se myyttien ja kansanperinteen kautta.
Elämysverstas
Elämysverstas on vuonna 1945 puusepänverstaaksi rakennettu talo, joka kunnostettiin 2000-luvun alussa asuin- ja tapahtumakäyttöön. Muutaman vuoden se toimi ekoyhteisön kotina, ja toimipa talossa leipomokin. Keväällä ja kesällä 2022 talo asutti 30 pakolaista Ukrainasta. Nyt tunnelmallinen talo toimii taas juhlien ja retriittien tapahtumapaikkana.
Turun saaristossa sijaitsevan Seilin saaren menneisyys on täynnä koskettavia kohtaloita. Nyt meillä on mahdollisuus päästä Seilin saarelle itkemään ne itkut, jotka eivät ole tähän mennessä tulleet kuulluksi. Voimme itkeä sekä aiempien sukupolvien kovia kohtaloita että omia murheitamme, sanoittaa ja ilmaista ne ja antaa niiden mennä tuulen ja veden mukana.
Kevätpäiväntasauksen itkuretriitti on ainutlaatuinen tilaisuus omien tunteiden äärelle pysähtymiseen, niiden sanoittamiseen ja ilmaisuun sekä hankalista tunteista vapautumiseen historiallisessa miljöössä saaristossa, upean luonnon keskellä.
Pääsemme
aloittamaan retriitin täydenkuun merkeissä: annamme kuun valaista sen, minkä
tarvitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tutustumme karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen
ja opimme, miten sen keinoja voi käyttää vapauttavana ja luovana keinona purkaa
tunteita rakentavasti. Laulamme, kirjoitamme, itkemme ja jaamme tunteita myös keskustellen,
piirityöskentelyn keinoin. Aikaa on myös saunomiseen, saareen tutustumiseen,
yhdessäoloon sekä omien tunteiden äärelle vetäytymiseen. Lisäksi toivotamme
valoisan vuodenajan sekä omat toiveemme tervetulleiksi kevätpäiväntasausta juhlistavalla
rummutuksella.
Retriitti ei
vaadi mitään ennakkotietoja tai taitoja, ei esimerkiksi laulutaitoa, vaan ainoastaan
halun ilmaista tunteita yhteisöllisessä ja luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Retriitin hinta on 347 euroa, ja siihen kuuluu mainitun ohjelman ja saunan lisäksi opastettu kierros saarella ja majoitus kahden hengen huoneissa (yhden hengen huone lisämaksusta) täysihoidolla. Huippukokki Ossi Paloneva (Ravintola Villd) loihtii meille vegaanisia herkkuja koko retriitin ajan.
Ota retriittiin mukaan:
muistiinpanovälineet
itkuliina (esimerkiksi valkoinen kangasnenäliina), jos sinulla on
rumpu tai helistin, jos sinulla on
säänmukaiset vaatteet ulkoiluun
Miten perille Seilin saarelle?
Nauvo
– Seili välillä kulkee julkinen lautta M/S Kokkomaa. Lautta lähtee Nauvosta
perjantaina klo 12.20 tai klo 18.15 – voit saapua valintasi mukaan kummalla vain, mutta yhteinen ohjelma alkaa
vasta jälkimmäisen lautan saavuttua. Sunnuntaina lautta lähtee Seilistä takaisin Nauvoon n. klo 18.
Lauttamatkan pituus on noin 20 min (säävarauksella). Nauvon lauttarantaan pääsee Turusta joko julkisilla
kulkuvälineillä (Saaristobussi) tai omalla autolla.
Varaa
paikkasi mahdollisimman pian
Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteella katariina@tunnesukellus.fi. Ilmoita samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat tms. rajoitukset sekä kummalla lautalla saavut. Saat ilmoittauduttuasi maksuohjeet varausmaksun (100 euroa) sekä loppulaskun maksamiseksi.
Lisätietoja
Laita rohkeasti viestiä, jos on mitä tahansa mieltä askarruttavaa. Seilin saaresta löydät lisää tietoa Visit Seilin sivuilta.
Kuva: Seili
Johan Knutsonin litografia, painaja: Adler und Dietze 1845–1852 . Julkaistu teoksessa Zacharias Topelius 1845 – 1852: Finland framställdt i teckningar. Helsingfors: A. W. Gröndahl & A. C. Öhman. Finnish Heritage Agency, Historian kuvakokoelma
Tervetuloa kokemaan äänellä itkemisen vapauttava ja voimauttava vaikutus! Tunneretriitissä kaikki tunteet ovat sallittuja!
24 tunnin mittainen itkuretriitti on intensiivinen matka omiin tunteisiin. Päivän aikana tutustumme itkuvirsiperinteeseen ja opimme, miten voimme hyödyntää tätä esivanhempien viisautta luomaan hyvinvointia elämäämme.
Saamme sanoittaa ja ilmaista tunteemme luovasti ja jakaa ne yhteisöllisesti luottamuksellisessa ilmapiirissä, pienryhmässä. Teemme erilaisia kehollisia ja luovia harjoituksia, laulamme, kirjoitamme ja jaamme kokemuksiamme piirityöskentelyn keinoin. Pääpaino on ääneen itkemisellä ja oman itkun työstämisessä – jokainen saa vuorollaan tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Itkupäivän päätteeksi teemme yhteisen voimarummutuksen sekä pääsemme viimeistelemään puhdistavan kokemuksen ja rentoutumaan saunan lauteille. Sunnuntaina ohjelmassa on vielä aamiaisen jälkeen äänimaljarentoutus, mahdollisuus ulkoiluun sekä loppupiiri.
Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ei esimerkiksi tarvitse ”osata” laulaa, vaan keskitymme tunteisiin ja niiden ilmaisuun luottamuksellisessa ilmapiirissä. Aikaa on sekä henkilökohtaiseen tunnetyöskentelyyn että yhteisölliseen jakamiseen.
Tunneretriitissä on mahdollisuus purkaa ja sanoittaa traumaattisiakin kokemuksia, mutta terapiasta ei ole kyse – siksi emme suosittele tapahtumaa akuuteista mielenterveysongelmista kärsiville. Suru, menetykset ja vastoinkäymiset ovat kuitenkin osa normaalia elämää, ja itkuretriitissä on mahdollista kohdata ja käsitellä näitä tunteita rakentavasti – esivanhempien viisaudesta ammentaen. Ota yhteyttä, jos olet epävarma, soveltuuko retriitti sinulle.
Ota mukaan:
muistiinpanovälineet
itkuliina (esimerkiksi valkoinen kangasnenäliina), jos sinulla on
rumpu tai helistin, jos sinulla on
pyyhe + henkilökohtaiset saunatarvikkeet
omat petivaatteet tai makuupussi
Retriitin hinta on 149 euroa ja se sisältää ohjelman lisäksi vaatimattoman patjamajoituksen sekä lauantaina lounaan ja päivällisen sekä teetä, kahvia + pientä purtavaa sekä sunnuntaina aamiaisen. Voit myös halutessasi osallistua pelkästään lauantaina, jolloin hinta on 119 euroa (Lauantaihinta ei sisällä majoitusta). Ohjelma alkaa lauantaina kello 12 ja päättyy sunnuntaina kello 12.
Retriitti pidetään maaseudun rauhassa
noin 17 km Mikkelin keskustasta. Tarkemmat saapumisohjeet saat
ilmoittauduttuasi. Pyrimme järjestämään kimppakyytejä mahdollisuuksien mukaan,
joten kerrothan ilmoittautuessasi pystytkö tarjoamaan kyydin tai tarvitsisitko
kyydin. Mikkelin asemalta voidaan tarvittaessa hakea lauantaina ja sinne viedä
sunnuntaina.
Varaa paikkasi mahdollisimman pian!
Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteella katariina(at) tunnesukellus.fi Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliotoiveesi. Paikkoja on rajoitetusti.
Koronatilanne
Tällä hetkellä Mikkelin alueella on sallittua järjestää alle kymmenen henkilön kokoontumisia. Seuraamme tilannetta, ja siirrämme tarvittaessa retriitin myöhempään ajankohtaan.
Ohjaajat:
Retriitin emäntänä toimii luontaishoitaja Marjo-Riina Alhainen, joka on kutsunut meidät kotiinsa ja huolehtii myös ravinnostamme retriitin ajan. 24 tunnin retriittiin kuuluu myös Marjo-Riinan rentouttava sointukylpy. Lue lisää täältä: http://www.lasiriina.fi
Itkut ohjaa Katariina Krabbe (folkloristi, FM), joka on kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 20 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä. Hän myös luennoi säännöllisesti itkuvirsistä, samanismista ja noituudesta sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja.
Itkijävaimon kuvasi A.O. Väisänen vuonna 1917. Museovirasto/Musketti
Tervetuloa matkalle omiin tunteisiin ja omaan kehoon, luonnonmuovaamalle voimapaikalle Maaemon syliin. Ihanaa palautetta saanut tunneretriitti järjestetään nyt toiveuusintana jo neljännen kerran!
Murheet, tuska ja menetykset ovat osa elämää, mutta jos surut jäävät surematta ja tunteet ilmaisematta, ne lukkiutuvat kehoon ja aiheuttavat monenlaista harmia. Ei enää! Tule mukaan elämykselliselle, vapauttavalle ja voimauttavalle matkalle maagiseen luolaan, joka on kuin maaemon kohtu. Kaikki tunteet saavat purkautua sellaisina kuin ne tulevat, vapaasti ja luottamuksellisesti, pienryhmässä kahden ohjaajan tukemana.
Matkamme alkaa Helsingin rautatieasemalta, josta suuntaamme yhdessä kohti luonnon muovaamaa, Högbergetin kohdun muotoista luolaa Kirkkonummella.
Päivän aikana teemme erilaisia kehollisia ja luovia harjoituksia ulkona luonnon helmassa – kirjoitamme, laulamme ja tanssimme. Lataudumme Maaemon voimasta. Tutustumme ikiaikaiseen itkuvirsiperinteeseen ja liitymme menneiden sukupolvien itkijänaisten ketjuun sanoittamalla ja ilmaisemalla omat tunteemme itkuvirren muodossa.
Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ei esimerkiksi tarvitse ”osata” laulaa tai tanssia, vaan keskitymme tunteisiin, niiden tunnistamiseen ja ilmaisuun luottamuksellisessa ilmapiirissä. Aikaa on sekä henkilökohtaiseen tunnetyöskentelyyn että yhteisölliseen jakamiseen.
Kenelle?
Tapahtuma soveltuu aikuisille, joita kokonaisvaltainen tunnetyöskentely kutsuu. Traumaattisiakin kokemuksia on mahdollisuus purkaa ja sanoittaa, mutta terapiasta ei ole kyse – siksi emme suosittele tapahtumaa henkilöille, joiden traumat ovat hyvin akuutteja ja käsittelemättömiä, emmekä myöskään vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.
Retriitti ei maaston takia sovellu liikuntaesteisille, sillä kävelyä metsässä luolalle on noin kilometrin verran, ja sen lisäksi pari kilometriä kävelyä kävelytietä pitkin. Ota yhteyttä vetäjiin, jos olet epävarma, soveltuuko retriitti sinulle.
Varusteet:
Sään mukainen, metsämaastoon ja kallioluolaan sopiva vaatetus, istuinalusta, kynä ja muistikirja tai -vihko, vesipullo sekä itkuliina (esim. valkoinen kangasnenäliina), jos on. Omat eväät ja runsaasti juotavaa.
Hinnat:
Early Bird: 100 €, kun ilmoittaudut ja maksat varausmaksun (50 €) viimeistään 10.8. Normaalihinta: 120 € Vapaapaikka: 0 €, väh 5 somejakoa: Olemme varanneet yhden vapaapaikan vähävaraiselle tapahtuman aktiivista somejakamista vastaan. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, jos olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta!
Retriitin hinnat sisältävät ohjelman lisäksi opastuksen luolalle sekä pääsyn Itsemyötätunto-verkkokurssille (arvo 50 €) Juna/automatkat maksaa jokainen itse.
Ilmoittautumiset: info@tunnetaitoja.fi, otsikolla Matka maaemon kohtuun. Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliotoiveesi.
Ohjaajat:
Tuisku Virolainen on Tunnetaitoja kaikille ry:n perustaja ja sosionomi. Tuisku on tehnyt pitkään työtä tunne- ja itsemyötätuntotaitojen, kehotietoisuuden ja mielen sekä sydämen hyvinvoinnin parissa. Hänen vahvana kutsumuksenaan on tunnetaitojen vahvistaminen ja tietoisuuden jakaminen tunnetaidoista. Tuisku on työstänyt omia tunteitaan syvällisesti eri keinoin ja inspiroinut monia ihmisiä itsemyötätuntoon ja luovuuteen. https://tunnetaitojakaikille.fi/ facebook.com/tunnetaitojakaikille
Katariina Krabbe (folkloristi, FM) on Tunnesukelluksen perustaja ja kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 22 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä, myös tilauksesta. Hän antaa lisäksi itkuohjausta myös yksilövastaanotoilla, luennoi säännöllisesti itkuvirsistä ja luonnonuskonnoista sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja.
Palautetta viimevuotisista Matka maaemon kohtuun -retriiteistä:
”Luottamus ihmisiin alkoi palautua. Se on todella rauhoittavaa, turvallista. Päivän koko kaari oli hyvä!”
”Kiitos vielä ihanasta itkupäivästä, oli pitkän aikaa kevyt ja vahva olo. Ja vahvisti tunnetta että tätä haluun lisää!”
”Upea vahva paikka ja vahvat naiset. Paljon pohdittavaa, puhdistava kokemus. Kokonaisuus oli tosi hyvä.”
Tervetuloa viettämään ikimuistoinen kesäpäivä tunteiden, luovuuden, yhteisöllisyyden ja sekä henkisen että ruumiillisen puhdistautumisen merkeissä!
Kaikenlaiset
tunteet ovat osa elämää, mutta joskus voi olla vaikeaa löytää tilaisuutta
niiden ilmaisemiseen ja kuulluksi tulemiseen. Jos surut jäävät surematta ja vaikeat
tunteet ilmaisematta, ne lukkiutuvat kehoon ja aiheuttavat monenlaista harmia: viha
saattaa ryöpsähtää ilmoille hallitsematta tai voit kadottaa yhteytesi tunteisiisi
kokonaan. Pahimmillaan ja pitkään jatkuessaan ilmaisemattomat tunteet saattavat
aiheuttaa ahdistusta tai masennusta. Älä anna sen tapahtua, vaan satsaa
hyvinvointiisi!
Tule mukaan
elämykselliselle, vapauttavalle ja voimauttavalle sisäiselle matkalle kohtaamaan, käsittelemään ja sanoittamaan tunteita
turvallisessa ryhmässä, kokeneen ohjaajan tukemana. Kaikki tunteet saavat purkautua
juuri sellaisina kuin ne tulevat, vapaasti ja luottamuksellisesti.
Päivän aikana teemme erilaisia kehollisia ja luovia
harjoituksia – kirjoitamme, laulamme ja tanssimme sekä jaamme tunteita keskustellen. Tutustumme ikiaikaiseen itkuvirsiperinteeseen
ja liitymme menneiden sukupolvien itkijänaisten ketjuun sanoittamalla ja
ilmaisemalla omat tunteemme itkuvirren muodossa.
Opit samalla itkuvirsiperinteestä
ammennetun, mutta nykyaikaan sovitetun äänellä itkemisen tekniikan, jota voit
jatkossa käyttää hyvinvoinnin lähteenä milloin tahansa!
Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ei esimerkiksi
tarvitse ”osata” laulaa tai tanssia, vaan keskitymme tunteisiin, niiden
tunnistamiseen ja kiireettömään ilmaisuun
luottamuksellisessa ilmapiirissä. Aikaa on sekä henkilökohtaiseen
tunnetyöskentelyyn että yhteisölliseen jakamiseen.
Harjoitukset tehdään sään
salliessa ulkona, elävän tulen ääressä.
Saunajurtta ja turvepalju
Intensiivisen ja
vapauttavan tunnetyöskentelyn jälkeen pääsemme rentoutumaan saunajurtan
lempeissä löylyissä sekä puhdistavassa turvepaljussa. Jätämme siis kaiken
kevään aikana kertyneen painolastin ja olemme valmiita keskikesän juhliin kuin
uudestisyntyneinä!
Ota mukaan:
muistiinpanovälineet
oma
vesipullo
itkuliina (esimerkiksi valkoinen
kangasnenäliina), jos sinulla on
Päiväretriitin
hinta on 159 euroa, ja se sisältää ohjelman, jurttasaunan ja turvepaljun lisäksi
kevyen keittolounaan sekä päivällisen. Voit lisäksi ottaa halutessasi mukaasi
pientä välipalaa.
Retriitti järjestetään Luonnokas Oy:n ja Tunnesukelluksen yhteistyönä Kempeleessä, Luonnokkaan saunajurtassa ja pihapiirissä.
Varaa paikkasi mahdollisimman pian sähköpostitse osoitteella anu.rosenberg (at) luonnokas.fi. Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliotoiveesi. Retriitti toteutetaan, jos osallistujia on vähintään kuusi.
Tunneretriitin ohjaajat
Tapahtuman emäntänä toimii yrittäjä, saunaterapeutti ja luonnonvaratuottaja Anu Rosenberg.
Tunnetyöskentelyn ohjaa folkloristi (FM), itkuohjaaja Katariina Krabbe, Tunnesukelluksen perustaja ja kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 22 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä, myös tilauksesta. Hän antaa lisäksi itkuohjausta yksilövastaanotoilla, luennoi säännöllisesti itkuvirsistä ja luonnonuskonnoista sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa. Katariina on myös toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja.
Palautetta aiemmista itkutapahtumista
”Kiitos vielä ihanasta
itkupäivästä, oli pitkän aikaa kevyt ja vahva olo. Ja vahvisti tunnetta että
tätä haluun lisää!”
”Oli upea kokemus. Sain
käsiteltyä vaikeaa kokemusta ja tunnetta.”
”Seuraavien päivien oloista
vielä: on tullut pysähdyttyä herkemmin itsensä äärelle, vain olemaan ja
tunnustelemaan. Retriitin jälkeen tuli vahvemmin sellainen olo, että on aika
rohkaistua ilmaisemaan itseään enemmän.”
Itkupiirin kokoontuu seuraavan kerran 10 .6.2021 kello 18–20 – tervetuloa mukaan!
Vielä yksi osallistuja mahtuu mukaan säännöllisesti kuukausittain kokoontuvaan itkupiiriin! Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi.
Huom! Tapaamme sään salliessa ulkona, muutoin Arabianrannassa väljässä tilassa, jossa voimme pitää huolta turvallisesta etäisyydestä toisiimme. Ryhmän koko on maksimissaan viisi henkilöä. Tarkempi kokoontumispaikka ilmoitetaan ilmoittautuneille.
Pienessä, intiimissä ryhmässä jokainen saa omassa tahdissaan purkaa ja sanoittaa tunteitaan ja tulla kuulluksi. Jokainen pääsee myös kokemaan yhteisöllisyyttä, myötätuntoa ja empatiaa, kun yhdessä kannattelemme toinen toisiamme ja saamme kokea, miten samaistumme toistemme tunteisiin.
Itkupiirissä käytetty tekniikka pohjautuu karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen: sanoitamme tunteitamme laulaen ja itkien samanaikaisesti ja luomme näin ikiaikaisella tavalla yhteyden edeltävien sukupolvien ketjuun ja syvimpiin inhimillisiin tunteisiin.
Varsinaisen itkupiirin lisäksi iltaan kuuluu piirityöskentelyä ja vapaata keskustelua.
Säännölliseti kerran kuussa Helsingissä kokoontuva itkupiiri tapaa seuraavan kerran torstaina 10.6. Tulevat päivämäärät päätetään yhdessä, jotta voimme valita halukkaille parhaiten sopivat ajat. Myös tulevien piirien teemoissa otetaan osallistujien toiveet huomioon.
Mukaan mahtuu vielä mukaan yksi vakiokävijä. Yksittäisillekin kerroille saa tulla mukaan, jos tilaa on.
Itkupiirin osallistumismaksu on 16 euroa /kerta tai 45 euroa/3 kerran sarja
Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteella katariina (ät) tunnesukellus.fi.
HUOM! Itkupiiri on tarkoitettu itkuvirsiin jo aiemmin tutustuneille. Jos et ole ikinä ennen osallistunut mihinkään itkuvirsitapahtumaan, mutta haluaisit tulla mukaan, suosittelen varaamaan minulta yksilöllisen itkuohjauksen ensin. Itkupiiriin ilmoittautuessasi saat sen tarjoushintaan 40 euroa/kerta etänä esimerkiksi Zoomin välityksellä tai 65 euroa/kerta kasvokkain. Ota yhteyttä sähköpostitse tai soita 050 490 3004, niin sovitaan tarkemmin.