Tervetuloa matkalle omiin tunteisiin ja omaan kehoon, luonnonmuovaamalle voimapaikalle Maaemon syliin. Ihanaa palautetta saanut tunneretriitti järjestetään nyt toiveuusintana jo neljännen kerran!
Murheet, tuska ja menetykset ovat osa elämää, mutta jos surut jäävät surematta ja tunteet ilmaisematta, ne lukkiutuvat kehoon ja aiheuttavat monenlaista harmia. Ei enää! Tule mukaan elämykselliselle, vapauttavalle ja voimauttavalle matkalle maagiseen luolaan, joka on kuin maaemon kohtu. Kaikki tunteet saavat purkautua sellaisina kuin ne tulevat, vapaasti ja luottamuksellisesti, pienryhmässä kahden ohjaajan tukemana.
Matkamme alkaa Helsingin rautatieasemalta, josta suuntaamme yhdessä kohti luonnon muovaamaa, Högbergetin kohdun muotoista luolaa Kirkkonummella.
Päivän aikana teemme erilaisia kehollisia ja luovia harjoituksia ulkona luonnon helmassa – kirjoitamme, laulamme ja tanssimme. Lataudumme Maaemon voimasta. Tutustumme ikiaikaiseen itkuvirsiperinteeseen ja liitymme menneiden sukupolvien itkijänaisten ketjuun sanoittamalla ja ilmaisemalla omat tunteemme itkuvirren muodossa.
Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ei esimerkiksi tarvitse ”osata” laulaa tai tanssia, vaan keskitymme tunteisiin, niiden tunnistamiseen ja ilmaisuun luottamuksellisessa ilmapiirissä. Aikaa on sekä henkilökohtaiseen tunnetyöskentelyyn että yhteisölliseen jakamiseen.
Kenelle?
Tapahtuma soveltuu aikuisille, joita kokonaisvaltainen tunnetyöskentely kutsuu. Traumaattisiakin kokemuksia on mahdollisuus purkaa ja sanoittaa, mutta terapiasta ei ole kyse – siksi emme suosittele tapahtumaa henkilöille, joiden traumat ovat hyvin akuutteja ja käsittelemättömiä, emmekä myöskään vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.
Retriitti ei maaston takia sovellu liikuntaesteisille, sillä kävelyä metsässä luolalle on noin kilometrin verran, ja sen lisäksi pari kilometriä kävelyä kävelytietä pitkin. Ota yhteyttä vetäjiin, jos olet epävarma, soveltuuko retriitti sinulle.
Varusteet:
Sään mukainen, metsämaastoon ja kallioluolaan sopiva vaatetus, istuinalusta, kynä ja muistikirja tai -vihko, vesipullo sekä itkuliina (esim. valkoinen kangasnenäliina), jos on.
Omat eväät ja runsaasti juotavaa.
Hinnat:
Early Bird: 100 €, kun ilmoittaudut ja maksat varausmaksun (50 €) viimeistään 10.8.
Normaalihinta: 120 €
Vapaapaikka: 0 €, väh 5 somejakoa: Olemme varanneet yhden vapaapaikan vähävaraiselle tapahtuman aktiivista somejakamista vastaan. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, jos olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta!
Retriitin hinnat sisältävät ohjelman lisäksi opastuksen luolalle sekä pääsyn Itsemyötätunto-verkkokurssille (arvo 50 €) Juna/automatkat maksaa jokainen itse.
Ilmoittautumiset:
info@tunnetaitoja.fi, otsikolla Matka maaemon kohtuun. Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliotoiveesi.
Ohjaajat:
Tuisku Virolainen on Tunnetaitoja kaikille ry:n perustaja ja sosionomi. Tuisku on tehnyt pitkään työtä tunne- ja itsemyötätuntotaitojen, kehotietoisuuden ja mielen sekä sydämen hyvinvoinnin parissa. Hänen vahvana kutsumuksenaan on tunnetaitojen vahvistaminen ja tietoisuuden jakaminen tunnetaidoista. Tuisku on työstänyt omia tunteitaan syvällisesti eri keinoin ja inspiroinut monia ihmisiä itsemyötätuntoon ja luovuuteen.
https://tunnetaitojakaikille.fi/
facebook.com/tunnetaitojakaikille
Katariina Krabbe (folkloristi, FM) on Tunnesukelluksen perustaja ja kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 22 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä, myös tilauksesta. Hän antaa lisäksi itkuohjausta myös yksilövastaanotoilla, luennoi säännöllisesti itkuvirsistä ja luonnonuskonnoista sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja.
Palautetta viimevuotisista Matka maaemon kohtuun -retriiteistä:
”Luottamus ihmisiin alkoi palautua. Se on todella rauhoittavaa, turvallista. Päivän koko kaari oli hyvä!”
”Kiitos vielä ihanasta itkupäivästä, oli pitkän aikaa kevyt ja vahva olo. Ja vahvisti tunnetta että tätä haluun lisää!”
”Upea vahva paikka ja vahvat naiset. Paljon pohdittavaa, puhdistava kokemus. Kokonaisuus oli tosi hyvä.”
(Millainen olo jäi?)
”Mukava, maadoittunut, energinen.”
”Rauhallinen ja hyvä.”