Tunneretriitti Matka maaemon kohtuun

16.8.2020 klo 10.30-18.30

Tervetuloa matkalle omiin tunteisiin ja omaan kehoon, luonnonmuovaamalle voimapaikalle Maaemon syliin. Ihanaa palautetta saanut tunneretriitti järjestetään nyt toiveuusintana!

Viime vuonna järjestimme yhdessä Tuisku Virolaisen kanssa kaksi kertaa ikimuistoisen tunneretriitin teemalla Matka Maaemon kohtuun. Monet ovat kertoneet, että olisivat halunneet osallistua, joten nyt järjestämme vastaavan retken toiveuusintana!

Murheet, tuska ja menetykset ovat osa elämää, mutta jos surut jäävät surematta ja tunteet ilmaisematta, ne lukkiutuvat kehoon ja aiheuttavat monenlaista harmia. Ei enää!

Tule mukaan elämykselliselle, vapauttavalle ja voimauttavalle matkalle naiseuden ytimeen, Maaemon kohtuun, jossa kaikki tunteet saavat purkautua sellaisina kuin ne tulevat, vapaasti ja luottamuksellisesti, pienryhmässä kahden ohjaajan tukemana.

Matkamme alkaa Helsingin rautatieasemalta, josta suuntaamme yhdessä kohti luonnon muovaamaa, Högbergetin kohdun muotoista luolaa Kirkkonummella.

Matka Maaemon kohtuun -tunneretriitti
Retki suuntautuu luonnonmuovaamaan luolaan, jonka voiman ja turvan pääsee jokainen vuorollaan kokemaan. Kuva: Mia Johansson.

Päivän aikana teemme erilaisia kehollisia ja luovia harjoituksia ulkona luonnon helmassa – kirjoitamme, laulamme ja tanssimme. Lataudumme Maaemon voimasta. Tutustumme ikiaikaiseen itkuvirsiperinteeseen ja liitymme menneiden sukupolvien itkijänaisten ketjuun sanoittamalla ja ilmaisemalla omat tunteemme itkuvirren muodossa.

Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ei esimerkiksi tarvitse ”osata” laulaa tai tanssia, vaan keskitymme tunteisiin, niiden tunnistamiseen ja ilmaisuun luottamuksellisessa ilmapiirissä. Aikaa on sekä henkilökohtaiseen tunnetyöskentelyyn että yhteisölliseen jakamiseen.

Kenelle tunneretriitti sopii?

Tapahtuma soveltuu henkilöille, joita kokonaisvaltainen tunnetyöskentely kutsuu. Traumaattisiakin kokemuksia on mahdollisuus purkaa ja sanoittaa, mutta terapiasta ei ole kyse – siksi emme suosittele tapahtumaa henkilöille, joiden traumat ovat hyvin akuutteja ja käsittelemättömiä, emmekä myöskään vakavista mielenterveysongelmista kärsiville. Kaikki tunteet sen sijaan ovat sallittuja! Ota yhteyttä vetäjiin, jos olet epävarma, soveltuuko retriitti sinulle. Retriitti ei maaston takia sovellu liikuntaesteisille, kävelyä metsässä luolalle on noin 1 km ja sen lisäksi pari kilometriä kävelyä kävelytietä pitkin.

Varusteet

Sään mukainen, metsämaastoon ja kallioluolaan sopiva vaatetus, istuinalusta, kynä ja muistikirja- tai vihko, vesipullo sekä itkuliina (esim. valkoinen kangasnenäliina), jos on.

Hinnat

  • Early Bird: 100 €, kun ilmoittaudut ja maksat varausmaksun (50 €) viimeistään 10.8.
  • Normaalihinta: 120 €
  • Vapaapaikka: 0 €, + vähintään 5 somejakoa: Olemme varanneet yhden vapaapaikan vähävaraiselle tunneretriitin aktiivista somejakamista vastaan. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, jos olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta!

Tunneretriitin hinnat sisältävät ohjelman lisäksi retkilounaan (kasvisruokaa) ja yrttiteehetken piirakan kera sekä bonuksena pääsyn Itsemyötätunto-verkkokurssille (arvo 60 €). Junamatkat maksaa jokainen erikseen itse. (Ilmoita, jos haluat mieluummin tulla omalla autolla – mietitään siinä tapauksessa kimppakyytimahdollisuutta.)

Ilmoittautumiset:

Sitovat ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteella katariina (at)tunnesukellus.fi. Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliotoiveesi.

Tunneretriitin ohjaajat:

Tuisku Virolainen (sosionomi, AMK) on tehnyt pitkään työtä tunne- ja itsemyötätuntotaitojen, kehotietoisuuden, seksuaalisuuden ja mielen sekä sydämen hyvinvoinnin parissa. Hänen vahvana kutsumuksenaan on tunnetaitojen vahvistaminen ja tietoisuuden jakaminen tunnetaidoista. Hän on tehnyt laajan opinnäytetyönsä tunnetaitojen vahvistamisesta aikuisiällä, kehittänyt ja ohjannut erilaisia työpajoja kuten Lohtulauluja sisäiselle lapselle ja itkupiirejä mm. Vantaan aikuisopistossa. Tuisku on kirjoittanut kattavan tunnetaito-oppaan, johon hän on koonnut hyviä harjoituksia ammattilaisten ja yksityishenkilöiden tunnetyöskentelyn tueksi. Tuisku on työstänyt omia tunteitaan eri keinoin ja inspiroinut monia ihmisiä itsemyötätuntoon ja luovuuteen. Tuisku on myös Tunnetaitoja kaikille ry:n perustaja ja puheenjohtaja sekä Tunnetaitofestivaalin ideoija ja pääjärjestäjä.

Matka maaemon kohtuun -tunneretriitti
Viime vuoden Matka Maaemon kohtuun -tunneretriitillä Mia Johansson ikuisti minut luolassa istumassa.

Katariina Krabbe (folkloristi, FM) on Tunnesukelluksen perustaja ja kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 22 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä, myös tilauksesta. Hän antaa lisäksi itkuohjausta myös yksilövastaanotoilla, luennoi säännöllisesti itkuvirsistä ja luonnonuskonnoista sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja.

Kommentteja viimevuotisista Matka maaemon kohtuun -tunneretriiteistä

”Luottamus ihmisiin alkoi palautua. Se on todella rauhoittavaa, turvallista. Päivän koko kaari oli hyvä!”

”Kiitos vielä ihanasta itkupäivästä, oli pitkän aikaa kevyt ja vahva olo. Ja vahvisti tunnetta että tätä haluun lisää!”

”Upea vahva paikka ja vahvat naiset. Paljon pohdittavaa, puhdistava kokemus. Kokonaisuus oli tosi hyvä.”

(Millainen olo jäi?)
”Mukava, maadoittunut, energinen.”

”Rauhallinen ja hyvä.”

Kun itku ei lopu

Itku ei lopu

Onko sinulla vaikeuksia hallita itkuasi? Tulvivatko kyyneleet silmiin tämän tästä? Purskahdatko itkuun koko ajan? Eikö itku lopu?

Itkeminen on luonnollista, tarpeellista ja hoitavaa, ja se on hyvä tapa ilmaista tunteita ja vapauttaa stressiä. Toisinaan elämän kolhiessa tavanomaista pahemmin, esimerkiksi sydänsurujen, avioeron tai läheisen menetyksen yhteydessä, itku saattaa kuitenkin jäädä päälle: tuntuu siltä, että itku ei lopu ikinä.

Surusta ja menetyksestä selviämiseen tarvitaan aikaa, mutta jos tuntuu, että jatkuva itkeminen alkaa haitata elämää liikaa, eikä se vie eteenpäin, apu voi löytyä itkuohjauksesta.  

Tällä viikolla tein kotikäynnin tällaisesta tilanteesta kärsivän asiakkaan luona. Loputon itkeminen oli alkanut muodostua hänelle taakaksi. Yhdenkin sanan mainitseminen sai kyyneleet silmiin, puhe sortui itkuun tämän tästä, eivätkä läheiset enää jaksaneet hänen ”vollotustaan”.

Voisi ajatella, ettei tällaisessa tapauksessa mitään itkuohjausta tarvita: asiakkaanihan todellakin osaa itkeä, ja hänelle itkeminen on luonteva ja luontainen tunteiden ilmaisumuoto. Paradoksaalisesti itkuohjauksesta on kuitenkin todella paljon hyötyä myös silloin, kun itku ei lopu.

Itku ei lopu, ennen kuin se on valmis

Itkuohjauksessa opetan asiakkaalleni karjalaisesta itkuvirsiperinteestä ammennetun tekniikan ja annan mahdollisuuden purkaa tunteita ääneen itkien. Henkilökohtainen itkuohjaus sopii mainiosti sekä ensikertalaisille että henkilöille, joille itkuvirret ovat jo tuttu ilmaisumuoto, sillä itkuohjaus räätälöidään aina yksilöllisesti.  

Ääneen itkeminen on aivan loistava tekniikka hyödynnettäväksi silloin, kun tuntuu, että itku ei lopu millään. On ihan eri asia taistella koko ajan itkua vastaan ja tämän tästä hävitä taistelu kyyneleiden tulviessa yli äyräiden. Silloinkin sosiaalinen paine saa usein pyrkimään siihen, että itku loppuisi mahdollisimman pian. Tai vaikka itku saisikin tulla ulos vapaasti, se tulee seuraavalla kerralla ulos yhtä helposti, jos itse itkun syy ei muutu miksikään, ajatukset kiertävät samaa latua ja tunteet kaiken takana jäävät jäsentelemättä. Jatkuva itkeminen voi alkaa viedä voimia ja siitä alkaa muodostua sosiaalinen ongelma.

Itkuvirsitekniikassa itkulle annetaan lupa ja aika, se saa valua valtoimenaan, ja nyyhkytykset saavat lähteä syvältä palleasta. Itkulle annetaan ääni, se päästetään ulos kokonaisvaltaisesti – tunne ja keho on yhtä. Samalla itkun aihetta tai sen aiheita sanoitetaan ja ilmaistaan laulamalla. Tunteet alkavat jäsentyä, kun niitä sanoitetaan, ja päällimmäisten tunteiden alta voi löytyä muita, tukahdutettuja tunteita. Ääneen itku on matka, jossa mitään tunteita ei paeta, vaan ne kohdataan ja ilmaistaan – ja sitä kautta löytyy lopulta valoisampiakin tunteita.

Vuorovaikutus on tärkeä elementti itkuohjauksessa: itkijällä on turvallinen tila kohdata ja ilmaista tunteensa, hänen tarinalleen on kuulija, ja hän tulee kohdatuksi ja kannatelluksi. Ilmapiiri on kiireetön, eikä kelloa katsota: itkeä saa niin pitkään, kuin jaksaa. Ja ihmeellistä kyllä: loputtomalta tuntunut itkukin loppuu aikanaan, kun sitä ei tarvitse ennenaikaisesti lopettaa.

Liioittelu on sallittua

Ääneen itkiessä omia tunteita ei vähätellä, niille ei pyritä löytämään järkisyitä eikä tarvitse olla rakentava tai tasapuolinen. Ei, vaan ääneen itkemisen ja laulun avulla ”järkipuhe” saadaan nimenomaan kytkettyä pois: kerrankin on lupa liioitella, velloa itsesäälissä, kertoa täsmälleen miltä tuntuu, vaikka tunteet eivät olisi puolueettomasta näkökulmasta ”oikeutettuja”. Edes totuudessa ei ole pakko pysyä: itkijällä on taiteellinen vapaus sanoittaa itku omin sanoin, sillä sanoista ei laiteta tilille. Tärkeintä on, että aidot tunteet tulevat ilmaistuksi sellaisina kuin ne ovat, juuri silloin, siinä hetkessä.  

Jälkeenpäin olo on kevyt. Möykky, joka on kulkenut mukana, on saatu sulatettua – ainakin osin – ja itkettyä pois.

Eilinen asiakkaanikin pystyi ääneen itkemisen jälkeen keskustelemaan samasta asiasta kuivin silmin. Ääni ei enää sortunut. Jokin oli liikahtanut eteenpäin. Ainakin osa itkun aiheesta oli tullut valmiiksi. Itku oli itketty, ainakin joksikin aikaa.  

Omasta kokemuksestani tiedän, että joskus yksi ainoakin ääneen itketty itkuvirsi voi saattaa jonkin asian niin loppuun käsitellyksi, ettei sitä sen jälkeen tarvitse enää ikinä itkeä. Itku voi esimerkiksi auttaa antamaan anteeksi. Joskus aihe on niin iso, että yksi itku ei riitä, mutta silloinkin jokin puoli asiasta tulee valmiiksi, möykky pienenee siltä osin ja olo helpottuu.

Itkuohjaus onnistuu etänä tai livenä

Jos sinusta tuntuu, että itku ei lopu, ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika henkilökohtaiseen itkuohjaukseen – minut tavoittaa sähköpostitse osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi, puhelimitse numerosta 050 490 3004 tai myös Facebook-sivujeni tai LinkedInnin kautta.

Annan itkuohjausta etänä tutustumishintaan 55 euroa / kerta. Itkuohjaus kestää noin tunnin, mutta kuten sanottu, itkua ei lopeteta kesken.  

Jos asut pääkaupunkiseudulle, voin myös tulla luoksesi kotikäynnille hintaan 70 euroa – livesession kesto on 1,5–2,5 tuntia.

Itkuvirsityöpaja Helsingissä 28.3.2020 on peruutettu

Itkuvirsityöpaja Helsingissä

Koronavirustilanteen takia olen päättänyt peruuttaa kevään itkuvirsityöpajat Lähetä sähköpostia osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi, jos olet kiinnostunut tulevista työpajoista, niin liitän sinut postituslistalleni. Annan myös henkilökohtaista itkuohjausta Skypen välityksellä – katso lisätiedot täältä.

Pitkästä aikaa pidän avoimen itkuvirsityöpajan Helsingissä: Itkuvirsityöpaja pidetään Natural Wellness -studion kauniissa tiloissa merellisessä Lauttasaaressa, osoitteessa Meripuistotie 4 – noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Lauttasaaren metroasemasta.

Itkuvirsityöpajassa tutustumme ikiaikaiseen äänellä itkemisen perinteeseen ja liitymme aiempien sukupolvien itkijänaisten ketjuun. Kuulemme, mistä perinteisistä elementeistä nykyajan äänellä itkijä voi halutessaan ammentaa ja miten itku toimii tässä ajassa hoitavana ja vapauttavana ilmaisukeinona. Saamme kokeilla, miltä tuntuu sanoittaa improvisoiden omat tunteet ja ilmaista ne äänellä itkien. Samalla saat ohjeita siitä, miten voit käyttää tätä tekniikkaa jatkossa myös itsenäisesti.

Itkuvirsityöpajaan voi osallistua jokainen äänellä itkemisestä kiinnostunut ilman mitään ennakkotietoja, eikä laulutaitoa tarvita. Pyrimme luomaan luottamuksellisen ja rauhallisen ilmapiirin, jossa jokainen itkijä saatetaan yhdessä matkaan ja häntä kannustetaan nyyhkytyksin ja huokauksin. Äänellä itkeminen ryhmässä on yhteisöllisesti jaettua tunteiden kohtaamista.

Työpajan hinta on 30 euroa, ja se sisältää teetä ja pientä purtavaa. Paikkoja on rajoitetusti – varaa omasi mahdollisimman pian sähköpostitse osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi tai Facebook-tapahtuman kautta (jälkimmäinen vaatii vahvistuksen). Kerrothan myös mahdollisen ruokavaliotoiveesi.

Ota mukaan avoin mieli, itkuliina (esim. valkoinen kangasnenäliina, jos sinulla on) ja istuinalusta.

Kuvassa Tatjana Teronen laulaa itkuvirttä. Kuva: A.O. Väisänen 1917 (Museovirasto – Musketti)

Itkuvirsityöpaja Turussa shamanistisen rumpupiirin yhteydessä 29.2.2020

Karkauspäivänä vierailen Turussa, sillä minut on kutsuttu vetämään itkuvirsityöpaja Turun rumpupiirin yhteydessä. Kyseessä on matalan kynnyksen tutustumistyöpaja, jossa johdatan itkuvirsiperinteeseen. Mukaan mahtuu tavallista itkuvirsityöpajaa enemmän osallistujia, mistä johtuu, että ihan kaikkien ei välttämättä tarvitse tällä kertaa ottaa omaa itkuvuoroa – lupaan kuitenkin, että kaikki halukkaat pääsevät ääneen ja kuulluiksi!

Itkuvirsityöpaja Turussa
Kuva: Karen Smits, Pixabay

Tämä on matalan kynnyksen mahdollisuus osallistua, jos itkuvirsiperinne ja sen keinot kiinnostavat, mutta et ole varma, luonnistuuko itkuvirsi-ilmaisu sinulta – lupaan kuitenkin, että onnistuu kyllä jos koetat! . Tähän piiriin voi hyvin osallistua myös kannattelemalla ja myötäilemällä muiden tunteita sekä osallistumalla yhteisen itkumelodian laulamiseen: itkumelodia muodostuu eräänlaiseksi mantraksi, joka vie itkumatkaa pala palalta eteenpäin alusta sen loppuun asti. Mitään ennakko-osaamista ei kuitenkaan tarvita myöskään oman itkuvuoron ottamiseen: se vaatii vain halua heittäytyä, ja jos sen teet, saat kokea, kuinka vapauttava kokemus se on!

Itkuvirsityöpajan jälkeen on lisäksi mahdollisuus osallistua shamanistiseen rumpupiiriin, joka alkaa noin klo 17.30 – on myös mahdollista osallistua pelkästään itkuvirsityöpajaan tai pelkästään rumpupiiriin. Osallistumismaksu (20 euroa tai 15 euroa opiskelijoilta, eläkeläisiltä tai työttömiltä) on kuitenkin sama riippumatta siitä, osallistutko molempiin vai vain toiseen piiriin.

Rumpupiiri ja itkuvirsityöpaja Turussa lauantaina, 29.2.2020 klo 14–n. 19.30
Elävän kulttuurin Koroinen
Koroistentie 2, 20380 Turku

Tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät Facebookista
Ilmoittautumiset Saila Anttilalle mieluiten Facebookin yksityisviestillä. Kerrothan hänelle, jos olet osallistumassa ensimmäistä kertaa shamanistiseen rumpupiiriin.

Täältä löydät lisää tietoa itkuvirsistä

Kuumottaako itkeminen ryhmässä? Ei hätää – nyt on mahdollista saada myös henkilökohtaista itkuohjausta etänä tai kasvokkain Helsingissä.

Joululahjaidea: lahjakortti tunnetyöpajaan, -retriittiin tai henkilökohtaiseen itkusparraukseen

lahjakortti

Anna erilainen ja uniikki hyvän olon lahja: osta lahjakortti tunnetyöpajaan, -retriittiin tai henkilökohtaiseen itkusparraukseen.

Vaihtoehdot:

  • Tunnetyöpaja-lahjakortti, 30 euroa:
    Oikeuttaa yhden henkilön osallistumaan 2-3 tunnin tunnetyöpajaan vuoden 2020 aikana. Osallistumisajankohdan voi valita tarjonnasta tai ehdottaa myös omaa ajankohtaa ja -paikkaa. Lahjakortin voi käyttää myös itkuretriititin , päiväkurssin tai henkilökohtaisen itkusparrauksen osallistumismaksun osana 30 euron arvoltaan.
  • Henkilökohtainen itkusparraus -lahjakortti 85 euroa:
    Sisältää orientoivan linkkipaketin, kotitehtävän ja kaksi henkilökohtaista ohjausta Skypen välityksellä. Voimassa vuoden 2020. Voidaan käyttää myös tilaustyöpajan, itkuretriitin tai päiväkurssin osallistumismaksun osana 85 euron arvoltaan.
  • Itkuretriitti tai -päivä -lahjakortti 120 euroa
    Oikeuttaa osallistumaan itkupäivään tai 24 tunnin retriittiin vuoden 2020 aikana, käy myös tilaustyöpajan maksun osana 120 euron arvoltaan.
  • Tilaustyöpaja, 160 euroa
    2-3 tunnin työpaja ystäväpiirille tai suvulle haluttuna aikana halutussa paikassa (PK-seudulla) vuoden 2020 aikana. (Muualle Suomeen tilattavan työpajan hintaan lisätään matkakulut). Työpajaan voi osallistua maksimissaan 8 henkilöä.

Soita puh. 050 490 3004 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen katariina (at) tunnesukellus.fi ja tilaa haluamasi lahjakortti. Saat sen sähköpostitse tuota pikaa!

Itkupäivä Ilmajoella

Itkuvirsi kurssi

15.2.2020 klo 12–19 KuuKartanossa

Itkuvirret avaavat ikkunan esivanhempiemme viisauteen, jolla on yhä käyttöä tänäkin päivänä! Kaikenlaiset tunteet – myös suru, murhe ja turhautuminen – kuuluvat elämään. Yhteisöllisesti jakamalla ne tulevat kohdatuiksi, sanoitetuiksi ja ilmaistuiksi terveellä ja rakentavalla tavalla.

Tervetuloa tiiviille koko päivän kurssille, jossa pääset tutustumaan itkuvirsien parantavaan voimaan ja kokemaan äänellä itkemisen vapauttavan ja voimauttavan vaikutuksen. Tällä kurssilla kaikki tunteet ovat sallittuja!

Kurssipäivän aikana tutustumme itkuvirsiperinteeseen ja opimme, miten voimme hyödyntää tätä esivanhempien viisautta luomaan hyvinvointia elämäämme. Saamme sanoittaa ja ilmaista tunteemme luovasti ja jakaa ne yhteisöllisesti luottamuksellisessa ilmapiirissä, pienryhmässä. Päivän aikana tehdään erilaisia kehollisia ja luovia harjoituksia: tanssimme, laulamme ja kirjoitamme. Kurssilla on aikaa myös keskittyä oman itkun työstämiseen ja kirjoittamiseen ennen kuin kokoonnumme itkemään ne toisillemme ääneen. Itkupäivän päätteeksi pääsemme viimeistelemään puhdistavan kokemuksen ja rentoutumaan saunan lauteille.

Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ei esimerkiksi tarvitse ”osata” laulaa tai tanssia, vaan keskitymme tunteisiin ja niiden ilmaisuun luottamuksellisessa ilmapiirissä. Kurssilla on aikaa on sekä henkilökohtaiseen tunnetyöskentelyyn että yhteisölliseen jakamiseen.

Kurssipäivän aikana on mahdollisuus purkaa ja sanoittaa traumaattisiakin kokemuksia, mutta terapiasta ei ole kyse – siksi emme suosittele tapahtumaa akuuteista mielenterveysongelmista kärsiville. Suru, menetykset ja vastoinkäymiset ovat kuitenkin osa normaalia elämää, ja kurssilla on mahdollista kohdata ja käsitellä näitä tunteita rakentavasti – esivanhempien viisaudesta ammentaen. Ota yhteyttä, jos olet epävarma, soveltuuko kurssi sinulle.

Ota mukaan:

  • muistiinpanovälineet
  • itkuliina (esimerkiksi valkoinen kangasnenäliina), jos sinulla on
  • pyyhe + henkilökohtaiset saunatarvikkeet

Itkuvirsikurssin hinta on 125 euroa tai Lehto ry:n jäseniltä 100 euroa, ja se sisältää ohjelman lisäksi lämpimän ruuan ja kahdet kahvit.

itkupäivä järjestetään KuuKartanon tunnelmallisissa tiloissa yhteistyössä MagaLacriman, Lehto ry:n ja Tunnesukelluksen kanssa.

Varaa paikkasi mahdollisimman pian sähköpostitse osoitteella katariina at tunnesukellus.fi . Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliotoiveesi. Paikkoja on rajoitetusti.

Pyrimme järjestämään kimppakyytejä tarpeen mukaan, joten kerrothan ilmoittautuessasi, pystytkö tarjoamaan kyydin tai tarvitsisitko kyytiä. Seinäjoen asemalta voidaan tarvittaessa järjestää kyyti paikan päälle ja takaisin.


Ohjaajat:


Retriitin emäntänä toimii KuuKartanon Sanna Keltaniemi, joka vastaa myös ruokahuollosta.

Itkut ohjaa Katariina Krabbe (folkloristi, FM), joka on kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 20 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä. Hän myös luennoi säännöllisesti itkuvirsistä, samanismista ja noituudesta sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja.

Kuva: Jyvälahden kylän paras itkijä Maura itkemässä K. F. Karjalaiselle
Inha I. K., kuvaaja 1894
Museovirasto – Musketti

Luento ja työpaja Pakanallisilla syysmessuilla

Pakanalliset syysmessut https://www.sysimaa.fi/pakanalliset-syysmessut/ järjestetään 13.10.2019 Agroksenmäen holvikellarissa Helsingissä. Pidän siellä luennon Itkuvirsiperinteestä ennen ja nyt

Itkuvirret ovat improvisoitua valitusrunoutta. Kyseessä on ikivanha, esikristilliseltä ajalta peräisin oleva naisten perinne, joka on tunnettu kautta maailman. Karjalassa itkuvirsiä kutsuttiin äänellä itkemiseksi.  

Luento johdattaa karjalaiseen ja inkeriläiseen itkuvirsiperinteeseen, sen kontekstiin, funktioon ja tyylikeinoihin.  Saamme myös selville, miten nykyajan äänellä itkijät ammentavat ikiaikaisesta  perinteestä,  mutta luovat samalla uutta kulttuuria.

 Luento toimii johdatuksena itkuvirsityöpalle, joka alkaa luennon jälkeen.